2.11.2010
Kaikki alkoi lupaavasti. Herätyskellon soidessa Haarlemin kodissani klo6.34 torkun päälle laittaminen oli taattu liike. Kymmenen minuuttia myöhemmin kuitenkin pakotin itseni ylös, vaikkei se sillä hetkellä tuntunutkaan kiehtovimmalta idealta. Väsyneenä aloitin valmistautua tulevaa seikkailuani varten. Seikkailuthan eivät ole seikkailuja ilman jännittäviä tilanteita ja tunteita. Kelloni näytti 7.27 ja tämähän oli junan lähtöni aika. Onnessani mietin: ”ihanaa, kun kelloni on 10min edellä – ehdin kyllä.”
Toisin kävi. Ehdin kyllä nähdä junan, ehdin nähdä kun se lähti liikkeelle metrin päässä minusta. No, jännitystä, jännitystä. Rauhassa ostin lipun ja jäin odottelemaan seuraavaa puolen tunnin päästä lähtevää junaa. Yhden junan missaamisen pelivaralla olin liikenteessä ja kortti oli heti alkuun käytetty. Tietämättä mistä ja milloin seuraava junani Amsterdamin keskusasemalta lähtisi, ehdin kuitenkin Amsteliin menevään junaan ongelmitta.
Saavuin Eurolinesin toimistolle juuri nappiajoituksella. Ehdin vielä käydä ostamassa smoothien tulevaa 8-tuntista bussimatkaani varten. Check-in suoritettu ja eikun bussiin. Bussissa istuikin edellispäivänä (1.11.2010) tutustumani espanjalainen poika, Annaïsin ystävän ystävä, joka oli vierailemassa Annaïsin luona kolmen muun espanjalaisen kanssa. Kyseinen jäbä oli matkalla Brysseliin, jonka lähellä hänkin oli viettämässä vuoden Erasmusvaihtoa. Oli mukava rupatella hänen kanssaan alkumatka, joka taittuikin nopeasti ilman ongelmia. Brysseliin tultuamme osa kyytiläisistä jäi pois, jäbä mukaan lukien, ja uusia tuli kyytiin. Nyt bussi täyttyi täysin (Amsterdam-Brysseli matkalla vain puolillaan) ja lämpötila alkoi nousta, ei onneksi sietämättömiin. Ainiin, Brysselissä pysähtyessä matkalaisvaihtoon osa kävi kaupassa ostamassa evästä – tällä välin ehti joku nappasta takana istuvani tytön passin, kun hän oli tavaransa vartioimatta siihen jättänyt. Nnooh, eikä tässä vielä kaikki. Espanjalainen bussikuskimme, joka ei englantia välittänyt puhua, alkoi seikkailla Brysselin keskustassa. Tuntui kuin hän ei olisi labyrintista poistumisreittiä löytäisi. Pikkuteillä kruisailemisen jälkeen löysimme kyltit Pariisiin ja matka jatkui.
Vain hetken ajelemisen jälkeen pysähdyimme isolla huoltoasemalla. Bussikuski lausahti espanjaksi: ”Ja puolen tunnin pysähdys”, jonka onneksi ymmärsin 6-kurssin espanjan opiskelutaidoillani, heh! Osa kyytiläisistä olivat ihmeissään, eivätkä ymmärtäneet mikä homman nimi oli. Puolen tunnin kuluttua…matka jatkui.
Ei jatkunut pitkään, kun bussikuskimme pysäytti bussin keskelle moottoritietä, tuli yläkertaan ja laski kyydissä olevat. Ahaa, kaksi puuttuu. Eikun seikkailua moottoritieltä pienille teille yrittäen kääntää suuri bussi, bussin sammuminen keskelle jonkin autoliikkeen pihaa ja reilun puolen tunnin extra lenkki was done. Takaisin huoltoasemalle ja kaksi tyttöä kyytiin. Kuski oli vihoissaan, vaikka mielestäni vika oli kyllä aika lailla hänen, ja eikun kaasu pohjaan ajan kiinniottamisen toivossa. Ranskan rajalla poliisit pysäyttivät ja tarkistivat kaikkien matkustajien passit. Tämän uskon sentään olevan aivan normaali käytäntö, enpä ennen ole kokenut bussilla matkustamista maasta toiseen (muistaakseni, tietääkseni). Tyttö, jonka passi oli varastettu sai matkustaa ongelmitta…mitkä lie menettelyt tuollaisessa tilanteessa.
Kello on 18.30 ja olen edelleenkin bussissa. Olemme jo Pariisin kupeessa, mutta ruuhka on melkoinen. On pimeää, ja akkuni on loppumaisillaan tietokoneesta ja puhelimesta. Manel odottaa jo bussiasemalla ja minun piti olla Pariisissa 2 tuntia sitten. 8 tuntinen matka osoittautuikin yli kymmentuntiseksi. Saa nähdä monelta olen perillä, toivottavasti pian. Istuminen alkaa puuduttaa ja nälkä on kova. Ilona kuitenkin on odotukset huomisesta ja Pariisin näkeminen auringonvalossa! En malta odottaa.
Saavuin Pariisiin sitten seitsemän aikaan illalla ja hymy oli melkoinen nähdessä Manel bussiasemalla. Melkoinen bussimatka, voin kertoa! Koska olin loppu bussimatkalla The Big Bang Theoryn katsomisen lisäksi vain nukkunut, olin virkeä seikkailemaan vielä illan uudessa kaupungissa. Manelin kanssa suuntasimme metrolla Bourseen, ilman lippua. ”Täällä on tapana mennä samalla lipulla, tule minun kanssa niin ei tarvitse tuossa lippujonossa jonotella. Ostetaan lippu sitten huomenna!” Manel tokaisi. No, eikun kamojen kanssa portista läpi kaksihenkisenä. Hyvin selvittiin. Pariisiin tutustuttamisreitti alkoi Manelin työpaikalta. Hän on työharjoittelussa luksus kenkäbrändillä. Ihailimme kenkiä liikkeen ikkunoista ja yritin kuikuilla liikkeen yläkertaan, jossa toimistot sijaitsivat. Manelin työpaikka sijaitsi ihanalla alueella, tunnelmallisen puulla ja kullan värillä koristellun tunnelin toisessa päässä.
Työpaikalta matka jatkui viinilasilliselle työpaikan kupeessa sijaitsevaan kahvilaan. Näin viinimestarina (viinimessujen jälkeen olenkin osoittautunut varsinaiseksi viinien kummastelijaksi...) sitten päädyin maistamaan viiniä, jota Manel suositteli. Pöytään tuotiin myös inhokkejani, oliiveja, joita kuitenkin jostakin ihmeen syystä maistoin. Hyvä, että maistoin! Olivat nimittäin maukkaita. Outoa: viinit ja oliivit inhokkejani, mutta alan tykkäämään. Onko tämä merkki siitä, että täytin 20-vuotta? Teininirsoilut loppukoon. Lasillisilta matka jatkui Louvrea ihailemaan. Kummastelimme kuinka tyhjä Pariisi oikein olikaan. Manelkaan ei ollut koskaan nähnyt kaupunkia näin hiljaisena. Louvrelta rakkauden lukkosillalle ylittämään Seine ja matkaten Pariisin boheemimmalle puolelle. Kävelimme Notre Damin ohitse, Luxembourgin puiston ohi, Manel näytti äitinsä kahvilan, jonne minut oli kutsuttu aamulla aamupalalle, ja seikkailimme kauniilla kujilla kunnes ilta alkoi olla yö ja jalat ja kädet alkoivat tuntea painon, jota mukanaan kantoivat. Suuntana oli koti, Manelin koti.
Kotimatka kesti sellaiset 30minuuttia keskustasta Manelin kotikaupunkiin. Hänen isänsä oli meitä vastassa, vaikkei kävelymatka asemalta mitenkään pitkä olisi ollut. Pääsin käyttämään myös paria arabisanaa (hei ja kiitos), jotka opin aikoinaan qatarilaisilta kavereiltani. Manelin perhehän on siis Algeriasta. Lopuksi vielä ilta(/yö)ruokailu, pesulle ja nukkumaan – seuraavaa päivää odottelemaan.
3.11.2010
Aamu käynnistyi aamupalalla Manelin äidin kahvilassa. Pääsin käyttämään hyvin heikkoa ranskan kielen osaamistani jälleen. Kyllähän se siitä alkoi sujua, kun vähän rupatteli. Manelin serkku oli myös töissä kahvilassa, joten pääsin moikkaamaan häntäkin.
Matka jatkui kohti kahvilan vieressä sijaitsevaa Pantheonia.
Pantheonilta kohti Luxembouring kaunista puistoa, jossa ihmiset rauhassa joogasivat ja meditoivat. Upeaa ja rauhoittavaa katseltavaa.
Josta seikkailemaan eri alueille. Pian olikin aika mennä metrolla päivälliselle Manelin kanssa.
Söin ehkä maailman parasta lasagnea Louisessa, suosittelen erittäin suuresti! Nam!
Ruokailun jälkeen matka jatkui tepsustellen upeaa ostoskatua, josta seikkailin kohti Pariisin kuumimpia nähtävyyksiä...
Riemukaari oli tietysti have to see -listan yksi top3. Miksi? Tein siitä ala-asteella esitelmän koulussa! Totta kai se piti nähdä, haa!
Kaaren kupeessa oli muuten jotain erittäin heikkoja b-boyta, jotka innoissaan yrittivät esitellä breikkimoovejaan. Musiikki pauhasi kovaa, meininki oli katossa, mutta muuvit oli sitä luokkaa, että minäkin olisin bättlet voittanut! Ainakin melkein.
Need to say? La Tour Eiffel.
Ilta alkoi hämärtyä ja Manelkin pääsi töistä. Eikun drinksuille ja tsekkaamaan Montmartre.
Tietysti piti maistaa paikallista crêpeä! Maukashtha.
Sade alkoi vaivata, joten suuntasimme takaisin Manelin kotiin - olihan kellokin jo jonkin verran!
4.11.2010
Herätyskellon soidessa seitsemältä tiesin ettei minusta ole seikkailijaksi Pariisin keskustaan heti yhdeksältä aamulla. Sanoin Manelille jääväni vielä petiin ja tulevan myöhemmin kaupunkiin. Nousin kymmeneltä ja Pariisin keskustaan astuin puolen päivän maissa. Matkanvarrella nappasin Manelin kotikaupungissa sijaitsevasta leipomosta aamupalaksi kroissantin. Leipomon sanotaan olevan kuulemma yksi Ranskan, vai oliko se Pariisin, parhaimpia. Kroissantin perusteella on vaikea lähteä arvioimaan sen enempää, mutta olihan se nyt aivan mielettömän hyvä kroissantti. Tosin, kaikki Ranskassa syömäni kroissantit ovat aina olleet mahtavia!
Tänään oli ns. lungipäivä. Väsy kaiken reissailun jälkeen alkaa painaa, ei ehkä ollut viisainta lähteä heti päivä Suomesta saapumisen jälkeen uuteen reissuun. En kuitenkaan kadu, onhan tämä nyt ollut aaaaivan mahtavaa! Pariisi, vihdoin!
Tänäänkin on joka tapauksessa koettu paljon. Kävelyä Rivolilla, istuskelua eri puistoissa, Louvressa käynti (en kuitenkaan maksanut sisälle, sillä kello oli jo sen verran paljon etten olisi ehtinyt nähdä edes yhtä viidesosaa museosta), parissa kaupassa käyntiä (mm. upea Colette), Rivolin McDonaldissa internetin saloihin paneutumista (Sähköposteja ja kaikkea oli taas sen verran, että saa vastailla jokusen tunnin. Olin myös saanut arvosanani ja päässyt läpi International Music Publishing –minorista.), kinkkujuusto crêpen syöminen (taisin rakastua niihin, vaikkakin aina jälkeenpäin tulee paha ja liian täysi olo), seikkailua oikeustalojen uumenissa, Notre Damin kirkko ja sen sisällä käynti…
En edes muista mitä muuta. Nyt istuskelen Seinen varrella ja odotan Manelin soittoa. Hänen pitäisi päästä minä hetkenä hyvänsä töistä ja sitten suuntaamme Pariisilaiselle teelle. Ilta hämärtyi juuri tätä kirjoittaessani. Kello on kuusi illalla ja auringon lämpö ja valo muuttui tuuliseen lamppujen valaisemaan Pariisin Seineen.
Ah, onhan tämä Pariisi aika täydellinen. Ensi kerralla otan kyllä ystävän mukaan. Petra, it’s you if not a guy! APUA, nyt Eiffel Torni välkkyy! Olenhan melko spotilla: toisella puolella Notre Dam ja toisella Eiffel Torni.
Tee -hetkestämme ei valituksia voi löytää. Macaron, sinä uusi paras ystäväni!
Tällä reissulla taisi jälleen luomut olla kaukana...
Seuraavana aamuna:
Seikkailu Brysseliin
xoxo
L
